Jumppabingo loppuvuoteen!

Loppuvuoden Jumppabingo jatkaa suosittujen #unelmabingojen jalanjäljissä! Tällä kertaa bingotehtävät sijoittuvat jumppasaliin ja monipuolisesti eri lajeihin tutustumiseen. Tähän bingoon voit osallistua myös kuntosalijäsenenä! Hyppää uusien lajikokeilujen maailmaan avoimin mielin ja rennolla fiiliksellä!

Monipuolisia jumppahetkiä vuoden loppuun

Bingotehtävät ovat olleet suosittuja Unelmasalin asiakkaiden keskuudessa. Aikaisemmin olemme järjestäneet bingoja kesäisin, mutta nyt bingoilemme loppuvuodestakin!

Bingotehtävät ovat motivoineet liikkumaan monipuolisesti ja asiakkaat ovat kertomansa mukaan saaneet bingosta uusia ideoita ja intoa liikkumiseen. Loppuvuoden Jumppabingo jatkaa samalla linjalla kuin edeltäjänsäkin. Tämä bingo haastaa sinut kokeilemaan mahdollisimman monipuolisesti erilaisia ryhmäliikuntatunteja, niitäkin joita et välttämättä ole vielä kokeillut!

Kaikkien täyden bingon suorittaneiden kesken arvotaan huikea palkinto juuri ennen joulua, 20.12.

Osallistut bingoon näin:

1. Nouda Jumppabingo-lomake meiltä Unelmasalilta. Jumppabingoon voit osallistua myös kuntosali- ja aamujäsenenä, kun vain ilmoitat osallistumisestasi meille.

2. Osallistu monipuolisesti eri ryhmäliikuntatunneille 15.11.-19.12. aikavälillä ja ruksita tunnit, joille olet osallistunut tai liimaa tunnin nimen päälle vaikka tarra.

3. Bingo on täysi, kun osallistut vähintään 10 eri ryhmäliikuntatunnille, osallistumisjärjestyksen ja lajit saat valita itse. Lajeja on yhteensä 21, joten voit poimia itsellesi mieluisimmat niiden joukosta. Rohkaisemme sinua myös kokeilemaan tunteja, joita et ennen ole kokeillut!

4. Palauta Jumppabingo-lomake täytettynä meille asiakaspalveluun viimeistään 19.12.2021

5. Ihana olisi myös nähdä mitä kaikkea uutta olet Jumppabingon myötä kokenut ryhmäliikunnassa, joten halutessasi voit jakaa osallistumisesi tunneille somessa. Tägää julkaisuihin Unelmasali ja käytä hashtagia #jumppabingo

Osallistuneiden kesken arvotaan huikea palkinto!


Kaikkien bingon suorittaneiden kesken arvotaan upea ESLA Nordic -keinutuoli 20.12.2021!

E. S. Lahtinen Oy on pitkän historian omaava perheyritys Seinäjoella Kouran kylässä, jonka valmistama ESLA-keinutuoli on. ESLAn kotimaisuus ja ekologisuus ovat arvoja, joita mekin Unelmasalilla arvostamme ja olemme erittäin onnekkaita, että saamme näin upean tuotteen Jumppabingomme palkinnoksi!

Hyppää rohkeasti mukaan loppuvuoden jumppabingoon! Voittaja saa ihanan joululahjan itselleen jumppaamalla, voiko parempaa olla?



Seinäjoen kattavin ryhmäliikuntavalikoima löytyy Unelmasalilta, myös kesällä!

Monipuolinen ja runsas kesän ryhmäliikunta-aikataulu on voimassa 4.9. saakka.

Lue lisää

Ryhmäliikuntapolku

Unelmasalin ryhmäliikuntapolku auttaa löytämään juuri sinulle sopivat tunnit. Tason 1 tunnit sopivat aivan kaikille ja tason 4 tunneilta saat halutessasi kovastikin haastetta. Valitse itsellesi sopivat tunnit ja valloita ryhmäliikunta! Uskalla myös rohkeasti hypätä sinulle uusien lajien matkaan!

Lue lisää