Saaran tarina
Saara sai valmennuksesta kaipaamaansa kannustusta ja tukea myös salin ulkopuolella. Lue koko innostava tarina!
Olin jo innostunut kävelemisestä ja kävin salillakin ehkä kerran kuukaudessa, mutta sitten tuli motivaatiokato. Syytin työtäni ja väitin itselleni, ettei vaan ole aikaa, vaikka illat meni sohvalla makoillen. Syksyllä Unelmasali piti avoimet ovet, enkä yleensä ole innostunut mistään missä on paljon ihmisiä kerralla. Olen kyllä sosiaalinen ihminen, mutta kaikenlaiset ryhmätapaamiset ja liikunnat tuntuivat ahdistavilta. Olin jo kumminkin päättänyt, että jotain tässä on tehtävä, ja päätin lähteä käymään avoimissa ovissa.
Pian jo sovittiin Tiinan kanssa ensimmäiset tapaamiset. Heti ensimmäisellä tapaamisella mulla tuli tunne et sain juuri oikean ihmisen minua auttamaan. Alkuun kerroin itsestäni ja tavoitteistani, jonka pohjalta Tiina laati minulle saliohjelman ja käytiin jokainen liike huolella läpi. En ollut koskaan edes tajunnut kuinka paljon vaikuttaa laitteiden käytössä se, että on opetettu missä lihaksessa pitää tuntua tai millä lihaksella teet liikkeet. Tämän kun tajusin niin sain aivan uuden innon treeneihin. Ajan myötä myös huomasi kuinka suoritukset paranivat.
Pt tapaamiset ei ollut pelkästään salitreenejä. Sain opastusta porrastreeneihin, käytiin kävelemässä ja juteltiin ruokailutottumuksista ja oikeastaan kaikesta mistä halusin puhua. Parasta oli, että sain Tiinalta aina nimenomaan tukea. Ei syyttelyä laiskuudesta, jos en ollut ahkerasti käynyt salilla, tai kun keskustelimme syömisestä sain ideoita uusiin välipaloihin ja ruokiin niistä aineksista mistä itse tykkään. Tiiina otti huomioon mun elämäntyylini ja antoi siihen sopivia kotitreeniohjelmia ja teki mulle jopa 2vko:n mökkilomallekin sopivan treenin!
Puoli vuotta on nyt kulunut ensimmäisestä tapaamisesta ja nyt on helppo katsoa taaksepäin mitä on oppinut ja saavuttanut. Liikunta ei ole mulle enää mikään pakko. Vaan olen ansainnut lähteä salille tai lenkille, vähän omaa aikaa. Olen jopa uskaltautunut ryhmäliikuntoihin, vaikka en olisi koskaan uskonut näin käyvän.
Kiitos Tiina tästä puolesta vuodesta!
Saisinko olla valmentajasi?
Ota rohkeasti minuun yhteyttä, jos yhtään tuntuu siltä, että tässä voisi olla jotain. Oli tarpeesi sitten ihan pieni, vaikkapa yksittäinen keskustelu, neuvonta tai muutaman liikkeen tekniikan varmistus, se ei ole minulle liian vähäinen, ettenkö siitä sinun kanssasi innostuisi! Myös isot unelmat, haaveet ja työläät ja tahmeat tavoitteet ovat minusta ihania haasteita, rämmitään yhdessä niiden läpi kohti askel askeleelta parempaa oloa.
-Tiina
tiina@unelmasali.fi
puh. 0405165619