3. viikko
"Hienoa huomata jo pienessä ajassa omaa kehitystä. Ikään kuin kroppa pikkuhiljaa itse oppii mitä pitää tehdä, eikä tarvitse niin paljon miettiä."
Unelmatestaajien fiiliksiä kolmannella viikolla
"Kolmas kerta kun osallistuin Pump-tunnille. Tämä on sopivasti lastentunnin kanssa samaan aikaan. Olipa kova keskittyä vaan tekemiseen kun välinesäätö ei ole enää uutta ja liikkeet on suht tuttuja. Painojakin sai laittaa jo vähän enemmän joihinkin juttuihin. Harjoituksen aikana hyvä tekemisen meininki, hienoa huomata jo pienessä ajassa omaa kehitystä. Ikään kuin kroppa pikkuhiljaa itse oppii mitä pitää tehdä, eikä tarvitse niin paljon miettiä. Jo muutaman toiston jälkeen alkaa ymmärtää, millä lihaksilla työ pitää tehdä ja missä tuntua, löytää lihaksia, jotka on ennen ollut ”nukuksissa”. Se on hyvä tunne! "
"Hieman kiireinen, töistä suoraan ja illan aikataulu myös kolkutti valmiina, eli juurikin sopiva treeni klo 17-19 väliin! Silti se nergia säilyi, sanoinkin isännälle illalla kotona että enkös mä vaan olekin aika aktiivinen nykyään, eikä haittaa ainakaan itseäni yhtään. Huomaan, että tällainen oma aika tekee ihan hyvää! "
"Toisinaan tulee sosiaalinen väsy, kun työ on sosiaalista ja joukkueurheilun valmentaminen on sosiaalista. Jotenkin on ollut ihanaa kun ei tarvitse kuin keskittyä omiin ajatuksiin ja itse tekemiseen."
"Piian muokkaus ja keppijumpan musiikki oli jotenkin miellyttävää, erotin niistä selkeämmin ehkä kertosäkeet ja se helpotti tekemistä. Vähän meni aikaa että pääsi liikkeistä kärryille, varsinkin kepin kanssa. Kädet tekee toista ja jalat toista, tuntui alkuun vaikealta. Tunti oli tehokas, otin muokkaukseen rohkeasti isompia painoja vaikka en tiennyt mitä oli edes tulossa. Mietin, että kuinka usein tuntien sisältä vaihtuu ja kuinka kauan sitä tulisi sitten itse samalle tunnille. Ehkä keppijumpasta tuli vähän sellainen olo, että se on nyt kokeiltu ja seuraavaa kohti. Tykkään haastaa itseäni ja sellainen kahvakuulatehosettitunti olisi varmasti mun juttu."
"Kun tuli mahdollinen ajankohta käyttää aikaa salille, ensimmäistä kertaa ”täytyi” valita kuntosaliharjoittelu ohjatun tunnin sijaan. Yritin myös turvautua virtuaalituntiin, mutta se oli tällä kertaa varattu. Ja hyvä niin. Ei ollut vaihtoehtoa kuin tarttua hommiin. Hieman päämäärättömästi aluksi kiersin laitteita, mutta lopulta löysin hyvän tahdin ja varmuuden jostain ”takaraivosta”. Salilla oli tosi rauhallista, mikä oli hyvä näin epävarmaan starttiin. Ei mennyt tämäkään tunti todellakaan hukkaan, ja huomasi, että pumpissa käynnistä oli hyötyä nyt salin puolella, jotta liikkeet oli jotenkin tutumpia. Sellaisiin laitteisiin, joita en ollut aiemmin kokeillut ei kyllä tullut tartuttua. Kyllä se vaan ohjausta tarvitsisi. Tutulla ja turvallisella mentiin."
Muutoksia joita Unelmatestaajat ovat itsessään huomanneet
"Tänään harjoitus ei ollut niin energinen omalta osaltani liian heikon aamupalan jälkeen, mutta osasinpa kerrankin ajatella, ettei se mitään, ei joka kerta tarvitse antaa kaikkea, pää-asia että tekee. Tiettyä armollisuutta omaa liikkumista kohtaan on siis ehkä kehittynyt."
"Jos olisin ennen testausjaksoa tullut salille, olisin ollut enemmän hukassa. Mutta täytyy kokeilla ohjattua kuntopiiriä vielä tällä viikolla. Monipuolisuus on kyllä edelleen hyvä juttu. Vaikka tekee lihaskuntoa ja samoja lihasryhmiä, huomaan että helposti kyllästyisin vääntämään samaa ohjelmaa päivästä toiseen."
"Liian monta päivää taukoa tuli tähän väliin. Sitä tuntui jo kaipaavan liikkumaan, mutta aikataulutus tuo haasteita. Tiedän itsestäni, että mitä useampi päivä jää väliin, sen suurempi kynnys taas uudelleen aloittaa. Viime viikolla loppupuolella oli jo hyvä meininki ja pirteämpi olo, parin päivän tauon aikana meinasi jo hiipiä väsyneempi olo, mutta onneksi sain itsestäni irti tänään lähteä."
Kolmannella viikolla liikkumiseen on jo tullut tietty rutiini ja treenin pariin kaipaa, jos taukopäiviä tulee. Ja tämähän ei ole lainkaan huono riippuvuus!