Kuntokeskukset ovat osa COVID-19 ratkaisua – ei ongelmaa

Kuntokeskuksia ei ole tutkimuksissa todennettu muita paikkoja riskialttiimmiksi - päinvastoin. Hyvä lihaskunto parantaa vastustuskykyä ja vähentää infektioalttiutta, lisää stressinsietokykyä ja psyykkistä jaksamista. Me alalla työskentelevät näemme, että säännöllinen kuntosaliharjoittelu on osa COVID-19 ratkaisua, ei ongelmaa.

Kuntokeskukset ovat vilahdelleet koronauutisoinnin otsikoissa ja kuvituskuvissa tiuhaan tahtiin, ja kuntokeskukset myös nousevat asialistalle julkisessa keskustelussa, kun pohditaan rajoituksia koronavirusepidemian hallitsemiseksi. Kuntokeskuksia ei kuitenkaan ole tutkimuksissa todennettu muita paikkoja riskialttiimmiksi - päinvastoin. Hyvä lihaskunto parantaa vastustuskykyä ja vähentää infektioalttiutta, vaikuttaa myönteisesti kaikkiin fyysisen terveyden mittareihin sekä lisää stressinsietokykyä ja psyykkistä jaksamista. Me alalla työskentelevät näemme, että säännöllinen kuntosaliharjoittelu on osa COVID-19 ratkaisua, ei ongelmaa.

Turvallinen tapa liikkua

Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että kuntosaliharjoittelu on korona-aikanakin turvallinen liikuntamuoto, kunhan tarvittavia turvatoimia noudatetaan. Viime kesänä USA:ssa tehtiin laaja vertailututkimus noin 2.800 amerikkalaisen kuntosalin ja -klubin asiakkaiden keskuudessa. Tutkimus kattoi lähes 50 miljoonaa kuntosalikäyntiä ja kävijöistä vain 0,0023 prosentilla oli todettu koronatartunta. Se on yli 500 kertaisesti vähemmän, kuin USA:n väestöllä yleensä. Samansuuntaisia tutkimuksia on tehty mm. IsoBritanniassa, Australiassa ja naapurimaassamme Norjassa

Kansanterveys on vaarassa

Pitkään jatkunut koronavirustilanne rasittaa sekä fyysistä että psyykkistä terveyttämme. Arkiaktiivisuus ja sitä kautta fyysinen kunto on monella laskenut etätöiden ja rajoitusten myötä, stressitasot nousevat ja yksinäisyys lisääntyy. Siihen meillä ei ole varaa yksilöinä eikä yhteiskuntana. Liikunta on yksi parhaista lääkkeistä fyysisen ja psyykkisen jaksamisen vaalimiseen. Pelkkä ulkoilu ja kotiaskareet eivät valitettavasti pitkällä aikavälillä riitä kunnon ylläpitämiseen, vaan rinnalle tarvitaan lihaskuntoharjoittelua vähintään yleisten liikuntasuositusten mukaisesti.

Koronataistelussa ympäri maailmaa on tähän asti keskitytty tarttuvan COVID19-viruksen torjumiseen, mutta useissa kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että tautia tulisi tarkastella paljon laajemmasta näkökulmasta. Jatkuvasti lisääntyvät elintapasairaudet, kuten esimerkiksi ylipaino ja kakkostyypin diabetes, ovat pahentaneet koronapandemian vaikutuksia eri puolilla maailmaa. Nämä sairaudet olisivat ehkäistävissä mm. liikuntaa lisäämällä.

Siisteys on liikuntakeskuksille sydämen asia

Tämän päivän kuntokeskuksissa on reilusti tilaa, mikä mahdollistaa turvavälien pitämisen vähintään yhtä hyvin, kuin esimerkiksi ruokakaupoissa. Ilmanvaihto on lähes poikkeuksetta järjestetty monia muita julkisia tiloja tehokkaammaksi ja hyvä hygieniataso on jokaiselle kuntokeskusammattilaiselle kunnia-asia. On myös huomionarvoista, että mahdollisissa altistustapauksissa kuntokeskukset saavat yleensä nopeasti kaikki paikallaolleet kontaktoitua ja jaettua heille terveydenhuollon ammattilaisten antamat jatko-ohjeet.

Jokainen kuntokeskusyrittäjä ottaa turvallisuus- ja hygieniamääräykset hyvin vakavasti. Me jaamme huolen yleisestä koronavirustilanteesta. Aiheesta keskustellaan alan sisällä, tutkimuksia ja asiantuntijalausuntoja seurataan tiiviisti ja uusia käytäntöjä jalkautetaan keskuksiin ketterästi. Toimenpiteet vaihtelevat keskustyypin mukaan, mutta muun muassa siisteyteen, tiedottamiseen, turvavälien noudattamiseen ja henkilökunnan turvallisuuteen on kiinnitetty erityishuomiota.

Kurkistus kuntokeskuksiin vahvistaa, että jäsenet ovat omaksuneet uudet käytännöt tehokkaasti. Puhdistusaineet ovat ahkerassa käytössä ja turvavälejä kunnioitetaan kiitettävästi. Kuntosalilla harjoittelevat lähtökohtaisesti terveet ja terveystietoiset ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistaan ja kantavat siitä vastuuta. Ei ole syytä leimata kuntokeskuksia ja niissä treenaavia ihmisiä vastuuttomiksi, vaan ennemmin miettiä, miten yhä useampi saadaan jatkossa säännöllisen, terveyttä edistävän liikunnan piiriin.

Paremman fyysisen ja henkisen kunnon puolesta

Kuntosalikävijöille säännöllinen treeni on usein äärimäisen tärkeä asia, joka tuo sisältöä ja energiaa elämään. Palautteissa korostuu nyt COVID-19 aikaan nimenomaan psyykkinen puoli – harjoittelu auttaa jaksamaan etenkin henkisesti, sillä se lievittää stressiä ja antaa hyvää oloa muuten niin raskaaseen aikaan. Viikoittainen treeni voi olla yksi harvoista asioista, joka irrottaa ajatukset hetkeksi huolista ja epävarmuudesta.

On ristiriitaista, että ala, jonka päätehtävä on edistää ihmisten terveyttä, nostetaan mediassa ja julkisessa keskustelussa osaksi ongelmaa, etenkin, kun tutkimustieto ei tue väitettä. Kuntokeskustoimijat ja -jäsenet ponnistelevat sen eteen, että laadukkaat liikuntamahdollisuudet säilyvät meillä nyt ja jatkossa. On tärkeää ymmärtää, että hyvä kunto ja terveys, ovat asioita, joita ei voi varastoida. Niiden eteen pitää tehdä säännöllisesti hyviä tekoja ja valintoja. Me kuntokeskusalalla olemme sitoutuneet mahdollistamaan nämä teot nyt pandemian aikana ja sen jälkeen. Toivomme, että päättäjät pystyvät näkemään lihaskuntoharjoittelun positiiviset yhteiskunnalliset vaikutukset suurempina, kuin nyt keskusteluissa painottuvat, osaksi todentamattomat uhat.


Kannanoton laatijat ja allekirjoittajat:

Johanna Riihijärvi, Toimitusjohtaja, Kuntokeskus Liikku Oy
Jyrki Hannula, Toimitusjohtaja, EasyFit- ja LadyLine-kuntokeskusketjut
Jari Lamminen, Liiketoimintajohtaja, Fysioline Oy
Tomi Peltonen, Hallituksen puheenjohtaja, Ole.Fit-kuntokeskusketju
Veikko Sinisalo, Toimitusjohtaja, Podium Gym Solutions Oy
​​​​​​​P-C Nordensved, Toimitusjohtaja, SprinkFitness Oy

Myös minä paikallisten liikuntakeskusteni puolesta ja alan yrittäjänä allekirjoitan täysin yllämainitun.
Me Unelmasalilla haluamme pitää Sinusta huolta.

Emili Palonen, yrittäjä ja toimitusjohtaja, Studio LadyLike Oy / Unelmasali


Ryhmäliikuntatuntien kapasiteetti nyt 19

Aluehallintovirasto on linjannut 1.12.2020, että yli 20 hengen ryhmätapaamiset kielletään 21.12.2020. Näin ollen olemme laskeneet kaikkien tuntiemme kapasiteetit 19:ään.

Lue lisää

Unelmasalin treenipaita tilattavissa!

Onko sinulla jo uusi Unelmasalin treenipaita? Todella ihanaa, joustavaa materiaalia oleva paita on nyt tilattavissa tai ostettavissa asiakaspalvelusta.

Lue lisää