Kuntoilu koronaviruspandemian aikana

Viime viikot olemme saaneet seurata koronavirus-uutisia, joilta tuskin kukaan on voinut välttyä. WHO on julistanut koronan epidemiasta pandemiaksi, joten jokaisella henkilöllä on vastuu huolehtia siitä että viruksen leviäminen saataisiin pysäytetyksi.

Ajankohtaisimman tiedon löydät Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen sivuilta www.thl.fi. THL tekee jatkuvasti tarkempia riskiarvioita siitä, miten virus tarttuu ja leviää.

Unelmasalilla huolehdimme siisteydestä nyt erityisen tarkasti pyyhkimällä pintoja, kahvoja ja muita alueita entistä tarkemmin. Kuitenkin haluamme muistuttaa, että emme voi tehdä tilasta täysin steriiliä. Kuntoilu on turvallista, kun kaikki huolehtivat henkilökohtaisesta hygieniastaan. Käsisaippuaa löytyy tietenkin WC:stä ja pukuhuoneesta ja käsidesi on seinässä pukuhuoneessa.

Muistutuksena vielä:

  • virus tarttuu pääasiassa pisaratartuntana

  • virus voi säilyä pinnoilla, mutta tätä ei uusimpien tietojen mukaan pidetä tärkeimpänä tartuntareittinä

  • tärkeintä on huolehtia omasta käsihygieniasta huolellisella saippuapesulla

  • älä vie sormiasi suuhun tai muille limakavoille, ellei ne ole juuri pestyt

  • yski ja aivasta paperiin tai hihaan

Mikäli sinulla on flunssan oireita, pysythän kotona! Sairaana treenaaminen ei tietenkään muutenkaan ole järkevää. Jos olet matkustanut riskialueilla, toivomme välttäväsi kuntoilua Unelmasalilla taudin itämisajan, eli noin kaksi viikkoa.

Kiitos yhteistyöstä!

Unelmasalin väki


Tiedote 23.12.2021

Tiukennetut AVI:n Etelä-Pohjanmaalle asettamat kokoontumisrajoitukset eivät kohdistu yksityistilaisuuksiin tai harrastustoimintaan.

Lue lisää

Pääsiäisen aika Unelmasalilla

Pääsiäisviikolla ryhmäliikunnassa sekä asiakaspalvelun aukioloajoissa on erikoisaikataulu.

Lue lisää